Hei :)

Aloitan esittelemällä itseni, ihan vain siksi, että mun elämästä vois olla varmaan kivempi lukea, jos tietää vähän taustoista, ja ylipäätään siitä kuka olen. Oon parikymppinen, stadilaistunut mimmi, joka on aloittanut just opiskeleen yliopistolla. Mun elämä on melko huoletonta: biletystä, poikia, muotia, välillä vähän töitäkin, matkustelua, hauskanpitoa.. Oon tottunu saamaan elämässä lähes kaiken haluamani, luksustuotteista ihmissuhteisiin.. Tuhlaan rahaa hirveesti mm. Vuittonilla shoppailuun (kyllä, olen opiskelija!), maksan järkyttävää vuokraa ydinkeskustan yksiöstäni joka kuukausi (kuka nyt haluaisi asua Itä-Helsingissä solussa vapaaehtoisesti?) ja matkustelen pari kertaa vuodessa Pariisiin, Roomaan, minne vaan ihanaan kaupunkiin. Kenenkään ei tätä oo pakko lukea jos ärsyttää, ehkä jollain tapaa terapeuttisesti kirjoitan elämästäni johonkin, niin ei pyöri kaikki asiat vaan omassa päässä mielessäni. Mut mä tiedän, että mun elämäntyyli ärsyttää tosi monia, mut mä tykkään elää näin, tää on mun elämä... Ehkä mä joku päivä herään siihen kamalaan tyhjään tunteeseen et mitä vittua mä olen tuhlannut kallista aikaa niin turhaan, mutta ei, vielä en oo niin pitkälle päässyt, joten haluan nauttia kaikesta!

Voin väittää, että mulla on jos jonkunlaista kokemusta pojista nuoresta iästäni huolimatta. Mun ihka eka rakkaus 15-vuotiaana paljastukin piiloskinis ja se otti koville silloin, mutta sen jälkeen kuvioihin on mahtunut laidasta laitaan ties minkälaista tyyppiä rokkaripojista punkkareihin, fruittarit, narsistit... jos näin nyt saa kategorisoida, tiedättehän, sellasii tosi erilaisii tyyppei kuitenkin. Mutta mulla on ollut 2 todellista poikaystävää, erosin ah niin ihanan täydellisestä avomiehestäni kesäkuussa 2008, pakkasin laukut ja kaikki tavarani parissa päivässä meidän yhteisestä kodista ja muutin ennakkovaroituksetta takas porukoilleni muutamaks kuukaudeks. Sitten halusin kokea todellisen muutoksen, tai oikeastaan monta muutosta: muutin Helsinkiin, kaupunkiin johon olin aina unelmoinut muuttavani. Ihan vahingossa pääsin yliopistolle sisään, en ollut edes tosissani hakenut mut valmennuskurssin kuitenkin käynyt (minkä ansiosta todellakin pääsin sisään) ja en oo katunut hetkeekään. Jos en olis tehnyt radikaaleja ratkaisuja kesällä, mä leikkisin nyt kotia pikkuises sieväs saunallises kaksiossa Tampereella, mun värien mukaan sisustetus poikaystävän rahoittamas kodissa, kihlasormus mukavasti puristamas nimetöntä ja kello tikittämäs yöllä kotiintuloaikaa. Ja voi luoja jos jotain onnistuin sillon vähänkin mokaan, niin sen sain kyl tuntee nahoissani. Nyt on ollut siis aivan loistavaa, kun on saanut mennä vapaasti. Mut oonhan nyt silti paljon treffeillä käynyt, ja näiden lukuisten epäonnistuneiden deittikokemusten innoittamana päätin alkaa tätä blogiakin kirjottaan.

Elämäntilanteeni nyt: asun kämppiksen kanssa keskustassa kaksiossa, mutta onneksi (!!) pääsen muuttamaan ihan pian omaan ihanaan yksiöön aivan ydinkeskustaan.. Tapailen yhtä sellaista urheilujapoitsua, oon kerrankin pitkästä aikaa tosi ihastunut! Ensimmäinen kunnon juttu eron jälkeen, olo on ollut ihan mahtava. Tapasin tän pojan missäs muuallakaan kun facebookissa - ainoat paikat missä nykyään oikeesti tapaa on facebook ja baarit, ja ajattelin kerrankin kokeilla tota ensimmäistä vaihtoehtoa. Kaikki on alkanut jopa lupaavasti, omaks hämmennyksekseni. Miten ihmeessä en oo onnistunut löytämään siitä vielä mitään vikaa? Ensimmäiseks kun tutustun poikiin, poimin niistä aina vikoja. Yleensä siihen menee keskimäärin 5 sekuntia - tai alle (oon harjaantunut) Siitä lähtien kun oon stadiin muuttanut, oon käynyt treffeillä noin 7 poitsun kans ( vajaan 2 kk aikana) ja niistä (ja mahdollisista tulevista) aion tässä blogissa ruotia tarkempaan sekä kirjoittaa kaikkea mahdollista siitä, mitä mun elämässä tapahtuu. Ainoa ongelma, mikä mulla on, on ajanpuute. Kuten mun yks rakas kaverini Kalle toteskin: "Milloin ihmeessä SULLA ois aikaa kirjoittaa blogia? Tarvitsisit sihteerin, joka tekis sen sun puolesta". Mutta eihän se olis ollenkaan aitoa, joten kaikista opiskelu-, työ- ja vapaanajanvietto (lue deittailu) kiireistäni huolimatta aion repiä aikaani tähän, ja jos edes yksi ihminen lukee tätä, niin olen onnellinen... siitä, että joku jaksaa mun juttuja (kun muiden hermot on aika tiukalla mun suhteen) ja että jotain oikeasti vois kiinnostaa tällainen (elättelen kai turhaa toivoa, mutta kuitenkin, ainahan voi yrittää). Pala palalta paljastan lisää itsestäni, sillä oon tosi avoin ja mulle on oikeestaan aikalailla sama, mitä muut musta ajattelee.

Tervetuloa mun blogisivuilleni, lupaan tarjota viihdyttävää lukemista tämän "lyhyehkön" esittelyni jälkeen!

<3: Béatrice